Nurkan takana metsä -ympäristötaidenäyttely Rengossa 13.7.-31.8.2019

ntm-juliste2019_1

LEHDISTÖTIEDOTE: Järjestimme viime kesänä ensimmäistä kertaa Nurkan takana metsä- tapahtuman Rengossa Kaloisissa. Tuolloin kyseessä oli noin kilometrin pituinen taidepolku, johon osallistui yhteensä kymmenen taiteilijaa teoksillaan. Taidepolku keräsi n. 300 kävijää. Meillä on tänä vuonna uusi paikka, lähellä edellisen vuoden polkua.

Tänä vuonna mukana on 15 taiteilijaa: Sanna Horvath, Salla Laurinolli, Anu Miettinen, Emilia Niskasaari, Pilvi Ojala, Pekka Pitkänen, Simo Ripatti, Maija Helasvuo, Riitta Kopra, Samuli Laurinolli, Noora Nio-Juss, Benjamin Nozdrachev, Anni Paunila, Veera Pitkänen ja Joakim Sederholm. Nurkan takana metsä 2019 järjestetään Rengon Kaloisissa Hyystin metsässä suojellulla metsäalueella. Muuta varsinaista teemaa ei ole kuin tämä paikka. Kyseinen metsäalue on kasvillisuudeltaan ja mikroilmastoltaan erityinen. Se sijaitsee jyrkkien kallionjyrkänteiden pohjoispuolella. Taiteellisesta näkökulmasta ajateltuna paikkaan muodostuu erityinen tila/ tiloja, johtuen kallionjyrkänteistä ja puuston rakenteesta. Heti tähän tilaan saavuttuaan voi aistia sen erityislaatuisuuden. Kesällä siellä on hieman lähiympäristöä viileämpää ja varjoisaa.

Viime vuonna erityisen tärkeää oli liikkuminen teokselta toiselle ja näin muodostuva kokonaisuus. Tällä kertaa kokonaisuus painottuu tähän yllä mainittuun paikkaan ja sen ”henkeen”. Myös matkalla paikkaan saavuttaessa on edelleen merkitystä. Taiteen kohtaaminen keskellä metsää voi olla yllättävää. Kohteeseen päästäkseen on ensin käveltävä puolisentoista kilometriä vaihtelevassa maastossa. Miten se vaikuttaa taiteen kokemiseen? Miten taide ylipäätään koetaan eri tavoin metsässä? Tilaa on käytettävissä noin hehtaari, ja teokset voivat sijoittua alueelle, kuten taiteilijat parhaaksi katsovat. Alueella on melko paljon eläinten tekemiä polkuja, joita pitkin pääsee hyvin liikkumaan.

Teokset voivat olla keskenään hyvin erilaisia, ja jokainen taiteilija toteuttaa juuri haluamansalaisen teoksen, kuitenkin luonto ja eläimet huomioiden. Hyystin suojeltu metsä on myös erittäin kiinnostava luontokohde.

Avajaiset järjestetään 12.7. klo 18 alkaen osoitteessa Saunakorventie, 14300 Renko.

www.nurkantakanametsa.com